Lainmukainen oikeus perua kauppa

Sinulla on kuluttajansuojalain mukaan etäsopimuksen ja kotimyyntisopimuksen yhteydessä oikeus perua sopimus 14 päivän sisällä. Peruuttamisoikeus lasketaan siitä päivästä, jona vastaanotit tuotteet.

Tuotteet tulee palauttaa olennaisesti muuttumattomana. Jos tuotteet ovat vahingoittuneet tai kadonneet sen vuoksi, ettet ollut huolehtinut niistä riittävästi, sinulla ei silloin ole peruuttamisoikeutta.

Jos tuotteet tuhoutuvat onnettomuudessa tai muuttuvat muista sinusta riippumattomista syistä, sinulla on yhä peruuttamisoikeus. Sinun ei kuitenkaan tarvitse luovuttaa tuotteita, ennen kuin olet saanut takaisin sen, mitä olet jo mahdollisesti maksanut tuotteista. Sinun tulee itse maksaa palautuksen toimituskulut edellyttäen, että myyjä on antanut siitä tiedon sinulle ennen sopimuksen tekemistä.

Asiakkaantyytyväisyystakuu

Tarjoamme sinulle lakisääteisen peruuttamisoikeuden lisäksi asiakastyytyväistakuun, jonka puitteissa sinulla on oikeus perua tuotetilauksia ja palauttaa ostettuja tuotteita myös niiden käytön aloittamisen jälkeen (tämä poikkeaa lakisääteisestä oikeudestasi). Jos haluat perua tässä kuitissa eriteltyjen tuotteiden tilauksen, sinun tulee toimittaa pyyntösi ja kopio tästä kuitista itsenäiselle jälleenmyyjällesi viimeistään 90 päivän kuluessa kuitin päiväyksestä. Jos peruutat kaikkien tuotteiden tilauksen, itsenäinen jälleenmyyjäsi maksaa sinulle takaisin koko ostosummasi. Jos olet jo vastaanottanut tuotteet, sinun tulee palauttaa tuotteet tai tyhjät sisä- ja ulkopakkaukset sekä kuittikopio jälleenmyyjällesi. Jos jälleenmyyjä ei toimi asiakastyytyväisyystakuun mukaisesti, ota yhteyttä Forever Living Products Scandinavia AB:hen (Forever). Jos olet tyytymätön siihen, miten Forever käsittelee asiasi, voit ottaa yhteyttä Kilpailu- ja kuluttajavirastoon.

Reklamaatio

Jos haluat jostain syystä reklamoida tuotteen, on tärkeää, että otat minuun yhteyttä mahdollisimman pian ja kohtuullisen ajan sisällä.

Tietoa kiistakäsittelystä

Jos haluat valittaa tavarasta tai tuotteesta voit kääntyä Kilpailu- ja kuluttajaviraston (http://www.kkv.fi) tai Euroopan komission verkkovälitteisen riidanratkaisun puoleen (http://ec.europa.eu/odr).

Lähettäessäsi asian käsittelyyn toivon, että lähetät viestin s-postiini.


Toimitusehdot

Når din ordre er bekræftet, kan der gå mellem 1-14 dage for levering. Valg af leveringsmetode samt lagerstatus er afgørende for, hvor længe levering vil tage. Kun i ekstreme tilfælde, vil der være 14 dages leveringstid. Oftest vil levering ske inden for 1 uge, også selvom varerne først skal bestilles hjem.

Du kan vælge imellem GLS, DAO eller at afhente på min adresse ved en på forhånd aftalt tid.

Der kan muligvis aftales privat levering til din dør, postkasse, garage eller lignende, hvis du bor i omegn af:
Tørring
Give/Thyregod
Løsning
Horsens

Kontakt mig pr. mobil eller mail, for at aftale nærmere.

Maksuehdot

Mobilepay:
Du kan vælge at betale via mobilepay, når din ordre er bekræftet. Du skal betale før din ordre sendes, afhentes eller leveres. Hvis du afhenter eller har aftalt at få ordren leveret, kan betaling naturligvis ske ved overlevering af dine varer.